Kun astuu sisään Sannan ja Henrin kotiin Aurassa, vastaan tulvii uuden talon tuoksu ja kiiltävät pinnat. Jo eteisessä perheen kissat Lempi ja Lyyli tervehtivät tulijaa, ja kodin kauniit suuret ikkunat sekä tyylikäs sisustus tekevät vaikutuksen. Yksi erityinen yksityiskohta kiinnittää huomion: upea valkoinen lasivitriini täynnä Muumi-mukeja.

Sanna, Henri ja heidän seitsemän kuukauden ikäinen tyttärensä Isla ovat asettuneet hyvin uuteen kotiinsa. Sanna on kotoisin Turusta ja Henri Liedosta. Haaveissa ollutta yhteistä omakotitaloaetsiessään he harkitsivat useita paikkakuntia Turusta ysitietä Tampereen suuntaan, kuten Ruskoa ja Lietoa. Henri tunsi Auraa jo ennestään perhetuttujen ja lapsuuden vierailujen kautta, mutta Sannalle ainoa kiintopiste oli Auran Keidas, jonka ohi oli monesti ajettu.

Mikä sai pariskunnan valitsemaan juuri Auran?

Äiti ja lapsi

Sannalla ja Henrillä oli tarkat kriteerit unelmiensa kodille. Itse talon lisäksi tärkeää oli oma piha ja kunnollisen kokoinen autotalli. Lopulta Aurasta löytyi koti, joka täytti kaikki heidän vaatimuksensa. Uusi asuinalue ja paikkakunnan sijainti olivat ihanteellisia molempien työpaikkojen kannalta, erityisesti Henrin liikkuvan työn vuoksi. Ennen ostopäätöstä he tutustuivat myös paikallisiin palveluihin, jotka osoittautuivat erinomaisiksi. Koulu, päiväkoti, kaupat ja apteekki olivat kaikki kävelymatkan päässä.

Aurasta tulee kotipaikkaIsä ja lapsi

Muuton jälkeen Sanna halusi selvittää, mitä kaikkea vapaa-ajan toimintaa Aurassa on tarjolla. Hän yllättyi positiivisesti harrastusmahdollisuuksien monipuolisuudesta sekä aktiivisesta tapahtumatarjonnasta. Hän löysi pian mielekkään harrastuksen ja tapasi samanhenkisiä ihmisiä, mikä lisäsi kodin tuntua. Islan syntymä viime vuonna sai Sannan kiinnostumaan myös Auran MLL:n toiminnasta.

Parasta Aurassa asumisessa?

Aurassa käynnissä oleva ”Kaikki hyvä lähelläsi” -kampanja lupaa paljon. Sanna kokee, että lupaus todella toteutuu. Aurassa vallitsee kiireetön tunnelma ja yhteisöllinen ilmapiiri. Sannan mukaan ihmiset ovat aktiivisia ja kunnassa tapahtuu paljon. Hän mainitsee erityisesti jouluvalokulkueen, joka kerää ihmisiä yhteen ja on todellinen paikkakunnan yhteisöllisyyden taidonnäyte.

Lisäksi Auran palveluista, tapahtumista ja päätöksenteosta on helppo pysyä perillä, sillä kunnan toimijat ovat lähellä asukkaita ja he tiedottavat aktiivisesti käynnissä olevista asioista ja uusista suunnitelmista. Sanna seuraa aktiivisesti Auran uutiskirjettä, omaksi yllätyksekseen erityisesti teknisen toimen kuukausitiedotetta, josta selviää, mitä projekteja on työn alla ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Uutiskirjeestä löytyy myös ajankohtaiset yhdistystoimijoiden tiedot ja eri somekanavat, jotka Sanna on ottanut seurantaansa.

Mitä erityistä on Aurassa?Kissat

Sanna korostaa Auran aktiivisuutta ja yhteistyötä lähikuntien kanssa. Hän kehuu myös ulkoilualueita, jotka tarjoavat monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Sannan mielestä Auran sijainti on loistava: nopeiden teiden ansiosta Turku ja Tampere ovat helposti saavutettavissa. Hän kehottaa olemaan välittämättä kilometreistä, sillä kaikki hyvä on lähellä.

”Perusarjen pyörittäminen onnistuu vallan mainiosti näillä palveluilla,” Sanna kertoo. ”Ja alkaahan täällä kohta taas iltatoritoimintakin, jonne mennään varmasti Islan kanssaostoksille ja moikkaamaan tuttuja.”

Lopuksi

Sanna ja Henri löysivät unelmiensa kodin Aurasta. Heidän kokemuksensa osoittaa, että tarkat kriteerit ja perusteellinen tutustuminen paikkakuntaan voivat johtaa täydelliseen valintaan. Aura tarjoaa monipuoliset palvelut, yhteisöllisen ilmapiirin ja erinomaiset liikenneyhteydet – kaikki, mitä tarvitaan viihtyisään asumiseen.